900 tulosta löydetty
Musiikin edistämissäätiön AV-toimikunta perusteli Viivi Huuskan palkintoa näin: ”Uudenpolven tekijä Viivi Huuska on edistänyt teoksissaan musiikkivideon taidetta niin, että videot ovat toimineet kaikilla tasoilla: taiteellisesti ja massoja tavoittaen sekä artistikuvaa rakentaen.”
Kuvassa yksi Teoston erillistuen saajista laulaja ja laulunkirjoittaja Anna Rapinoja. Kuva: Mikko Käkelä
"Suomi-soitin Suomi-puusta -projekti" on kolmivuotinen hanke, jonka ytimessä ovat suomalainen puu, puunkäsittely ja rakennusosaaminen. Kuvassa Kristian Wetterstrand on ottanut kotimaisen loimukoivun käsittelyyn soitinverstaassaan Evijärvellä. Kuva: Rauno Nieminen
"Tein musiikkivideoita tosissani ja päätomisesti useita vuosia", sanoo Musiikin edistämissäätiön Musiikkivideon edistämispalkinnon elokuussa saanut ohjaaja Mika Taanila.
Koulutustuen asiantuntijatoimikunnan puheenjohtaja säveltäjä Minna Leinonen kertoo hyvän hakemuksen kriteereistä.